Tein yhteishaun viime viikolla: Yhteisöpedagogi, sosionomi ja toimintaterapeutti. Maanantaina julkaistiin esivalintakoemateriaali SOTELIiin. 80 sivua luettavaa materiaalia sosionomin ja toimintaterapeutin esivalintakokeeseen. Tästä alkaa mun uusi yritys päästä korkeakouluun.
Aikasempi yritys kaksi vuotta sitten ei tuottanu tulosta. En päässyt mihinkään, mihin hain. Olin varasijoilla 5-20. Vaikka pääsinkin sitten ammattikouluun opiskelemaan lähihoitajaksi, se tuntui silloin sellaselta lohdutuspalkinnolta. Oon kyllä tykänny tästä koulusta ja tiedän, että se auttaa mua vielä tulevaisuudessa.
Välillä mietin, miksi kaksi vuotta sitten työpanostukseni ei riittänyt. Tein joka päivä monta tuntia töitä pääsykokeiden eteen ja mokasin kaiken. Enkö tehnyt sittenkään tarpeeksi töitä? Oliko opiskelutavoissa vika? Vai eikö mun aivot riitä suuren tietomäärän omaksumiseen? Silloin tuntui siltä, kuin pitäisi kuljettaa vettä laakealla lautasella johonkin. Vesi ei pysy lautasella, vaan läikkyy koko ajan yli. Tuntui, että luetun tekstin sisältö ei vain pysynyt aivojen sopukoissa. Jollain tavalla takaraivossa kutittaa nyt pelko siitä, että jos epäonnistun taas...
Aloitin lukemaan pääsykoemateriaalia heti maanantaina ja oon lukenu nyt 4/7 artikkelia. Teksti tuntuu ymmärrettävältä ja pystyn keskittymään vain tekstin lukemiseen. Samaan aikaan mua pelottaa ja motivoi se hetki, jollon julkaistaan tiedot ensin pääsykokeeseen päässeistä ja sitten kouluun päässeistä. Se, että pääsisin siihen kouluun, johon oikeasti haluan, olisi mun tähänastisen elämän onnellisin päivä.
Oon sellainen ihminen, joka turhautuu, jos ei onnistu jossain asiassa. Alan etsimään itsestä kaikki mahdolliset virheet, jotka mahdollisesti johtivat epäonnistumiseen ja keskityn sitten vain niihin. Tänään olen turhautunut monta kertaa yhteen ja samaan pääsykoemateriaaleissa olevaan artikkeliin. Luin sen kuitenkin loppuun, vaikka lukeminen tuntui turhalta. Palaan siihen myöhemmin toivoen, että se avautuisi minulle paremmin.
Oon sellainen ihminen, joka turhautuu, jos ei onnistu jossain asiassa. Alan etsimään itsestä kaikki mahdolliset virheet, jotka mahdollisesti johtivat epäonnistumiseen ja keskityn sitten vain niihin. Tänään olen turhautunut monta kertaa yhteen ja samaan pääsykoemateriaaleissa olevaan artikkeliin. Luin sen kuitenkin loppuun, vaikka lukeminen tuntui turhalta. Palaan siihen myöhemmin toivoen, että se avautuisi minulle paremmin.
Mulla on itsellä sellainen olo, että olisin nyt motivoituneempi tekemään hommia ja lukemaan kuin koskaan ennen. En tiedä, onko se siksi, että OIKEASTI haluan päästä johonkin, olenko vain kasvanut henkisesti aikuiseksi vai onko lähihoitajaopinnoissa ollut liian vähän tekemistä. Onko sillä oikeastaan väliä, mikä saa aikaan opiskelupuuskan? Ei kyllä ole. :D
Onko muilla pääsykokeet ja lukeminen edessä?
Kirjottelen taas kun tulee asiaa :) Laittakaa kommenttia
