Posti toi glitteriä

Oon ehkä hieman myöhässä tän trendin kanssa. Tilasin siis Ruffle Armyn Glittershopista vähän kosmetiikkaglittereitä. Eksyin kyseiselle sivulle  ihan vahingossa, kun googlettelin, mistä saisin naamaglittereitä suhteellisen edullisesti ja Suomesta. Ihastuin heidän glitterkauppaansa heti ja jos olisin rahoissa, olisin tilannut koko kaupan tyhjäksi.

Tilasin siis kahta erilaistra glitteriä: 

Candy Diamonds ECO Glitter Mix (pienirakeisempi glitter) ja Siren SILVER glitter mix (suurirakeisempi glitter). Odotin koko viikon kuin kuuta nousevaa, että posti nämä minulle toisi.

Voin kyllä suositella kyseistä kauppaa (perustuu täysin omaan mielipiteeseen). Heillä oli nopeat toimitukset, kiinteä 2,5euron toimitusmaksu ja glitterit ovat sopivan hintaisia. Vaikka glitterpakkaukset ovat melko pieniä (3g/pakkaus), tuote on erittäin riittoisaa. Glitter tuntuu myös mukavalta iholla, eikä ala kutittaa.

Maksoin näistä glittereistä toimituskuluineen reilu 13 euroa.

En malta odottaa perjantaita ihan vain siksi, että olen lähdössä silloin kavereitten kanssa viihteelle ja saan silloin glitteröidä naamani! Voin laittaa kuvia myöhemmin, miltä nämä glitterit näyttävät iholla.

Luovutin verta

Olen täyttänyt yhden uudenvuodenlupaukseni: kävin luovuttamassa verta.

Meillä toimii koulussa Humakon enkelit, joiden kautta voi käydä luovuttamassa veripalvelulle verta ja siitä saa haalarimerkin. Keräsin hiukan rohkeutta ja menin ojentamaan käteni ensimmäistä kertaa elämässäni.

Jännitti tosi paljon, sillä minulla ei ollut mitää tietoa, miten verenluovutuksessa toimitaan. Homma oli kuitenkin yksinkertainen: täytetään terveyskyselylomake, hoitaja tekee veriryhmä- ja hemoglobiinitestin ja sitten vain tuoliin istumaan ja neula suoneen. Olen itsekin pistänyt ihmisiä neulalla, mutta jotenkin aina ällöttää katsoa, jos omaan ihoon laitetaan neula. Ei se neulan laitto sattunut, vähän vain kirpaisi. Verta otetaan vajaa 500ml ja se kestää noin 10 minuuttia.

Jouduin keskeyttämään luovutuksen jo kahdensadan millilitran kohdalla. Alkoi oksettaa ja näkökentässä sumentua. Olin hyvin yllättynyt, sillä en yleensä ole herkkä tällaisissa asioissa. Minua ei ala heikottaa esim. vähän syöneenä, verta nähdessäni enkä ole koskaan pyörtynyt. Nyt meinasin lentää lattialle kaksi kertaa. Jouduin istumaan luovutuksen jälkeen 45minuuttia veripalvelun aulassa.

Yhdellä onnistuneella luovutuksella voidaan auttaa jopa kolmea ihmistä. Kun olin joutunut keskeyttämään luovutuksen, minulla meinasi tulla itku: olinko ollut vain haittona ja ylimääräisenä työnä veripalvelulle? Entä jos minun parin desin luovutuksella ei voitaisiinkaan auttaa ketään, jos verimäärä ei riitä? Minua harmitti ja suretti oikeasti ajatus siitä, että joku kuolee, koska olen liian heikko luovuttamaan tarpeeksi. Hoitajat veripalvelulla sanoivat, että on ihan normaalia, että ensimmäisellä luovutuskerralla alkaa huimata ja joutuu keskeyttämään. 

Olihan tuo kokemuksena hyvä ja aion koettaa toisella kertaa uudestaan (toivottavasti silloin onnistuu). Koen tärkeäksi asiaksi sen, että voin auttaa omalla terveydelläni ja vapaaehtoisuudellani niitä, jotka eivät pärjää ilman apua. Jos yhtään pohdit veren luovuttamista, mene ihmeessä luovuttamaan. 

Käytiin katsomassa kesää

Hei taas! Oli kyllä rankka hiihtolomaviikko! Reissaaminen on köyhänä opiskelijana oikeasti aika uuvuttavaa, kun ei ole varaa siihen kaikkein helpoimpaan ratkaisuun. Käytiin tosiaan Ollin kanssa Barcelonassa tuossa viikolla 10. Oli ihana reissu, mutta liian monen mutkan kautta piti seikkailla, kun Helsinki-Kuopio välille ei löydetty juna/bussiyhteyttä enää torstaina illalle, joten piti koukata Tampereen kautta.

Mutta mutta. Barcelona kohteli meitä kyllä hyvin! Oli lämmin ja hyvää ruokaa ja ystävällisiä paikallisia. Käytiin seikkailemassa museoissa (suklaa- ja erotiikkamuseoissa), syötiin hyvin, käytiin nähtävyyksillä ja shoppailtiin. Kävin heittämässä mun talviturkista villasukatki jo välimereen. Veden lämpötila oli ehkä juuri ja juuri +12C. Uimaan en olisi tarennut mennä.

Tätä jään kaipaamaan: puolen litran sangriat ihan jollain 3-5eurolla. (ostin liian monta pulloa viiniä ruokakaupasta tuolla, kun olivat niiiiin edullisia)

Barcelonassa koiratki on muodikkaita

Siis nämä oli ihan jotain hämmästyttävää: Noi kaikki oli tehty pelkästään suklaasta!

Lämmintä on!

Rakastan keski-Euroopassa juuri tällaisia kapeita katuja, joilla ei kuhise turisteja. (Olen aina itse niin viimeisen päälle turisti, mutta vihaan muita turisteja)

Blogin tarina

Olen tosi pitkään harkinnut tämän postauksen tekemistä. Nyt se on tässä! Olkaa hyvä!

Sain idean alkaa pitämään blogia kokeilunhalusta. Halusin uuden harrastuksen, jonka parissa voisi toimia aina silloin tällöin. Olen aina tykännyt lukea muiden blogeja ja erityisesti lifestyle tyyliset blogit ovat kiinnostaneet. Now or Never-blogin perustin vuonna 2012. Joulukuussa. Olen kirjoittanut tätä samaa blogia jo kuudetta vuotta ja edelleen tuntuu siltä, että tämä ei käy tylsäksi. 

Blogin alkuvaiheet

Vuonna 2012 olin jo muutamia kuukausia pohtinut blogin perustamista, mutta en jotenkin saanut aikaiseksi luoda sivua ja alkaa tekemään sisältöä. Kun viimein sain sivut luotua ja ensimmäisen ulkoasun suurinpiirtein tyydyttävän näköiseksi, aloin kirjoittaa käytännössä kaikesta. Blogi oli minulle aluksi kuin joku Twitter tai Facebook, jonne kirjoitin päivistäni lyhyiden tekstipätkien muodossa, linkkailin biisejä ja julkaisin kuvia. Alkuaikoina kirjoitin blogiin melkein joka päivä. Myöhemmin aloin tehdä pitempiä tekstejä ja julkaista postauksia harvemmin. Olen piilottanut suurimman osan loppuvuonna 2012 ja alkuvuonna 2013 kirjoitetut postaukset. Yksi syy siihen on, että kaikki kuvani poistuivat jostain syystä, enkä saanu niitä enää palautettua (lisäksi en kestänyt lukea 16-vuotiaan Emilian kirjoituksia).

Kun perustin tämän blogin, minulla ei ollut nimeä valmiina. Mietin nimeä tosi kauan ja olisin halunnut nimen olevan joku tosi hieno ja uniikki. Blogin nykyisen nimen "Now or Never" piti olla aluksi vain väliaikainen. Nimi tuli siitä, kun kuuntelin nimeä pohtiessani One Directionin biisiä "Up All Night". Biisin alussa lauletaan "The party's ending but it's now or never" ja ajattelin että ihan sama, kunhan on joku nimi. Vihaan blogini url-osoitetta. silloin nowornever.blogspot.com oli varattu, joten päädyin laittamaan tuonne tuon emily-:n alkuun. Typerä minä. 

Tiesin aina, että blogini tulee olemaan lifestyle tyylinen. Jotenkin se tuntui omalta. Kun olin päässyt alkuhuumasta ohi, päätin, että postaan blogiin vain silloin, kun on oikeasti asiaa. Päätin olla ajattelematta mahdollisia pitkiä postausvälejä. 

Olen kertonut blogistani hyvin harvalle tutulle. Kun aloitin bloggaamisen, sillä tuntui olevan jotenkin sellainen nolon jutun leima. Oli noloa, jos "yritti esittää pro bloggaajaa", vaikka en koskaan ole itseäni minään oikeanan bloggaajana pitänyt. Vain muutama kaveri tiesi blogistani, siksi, koska he pitivät myös blogia. 

Nykytilanne

Nykyään postaan keskimäärin 1-5 kertaa kuukaudessa. Tykkään kirjoittaa postauksia ja tykkään myös siitä, että tekstin seassa on kuvia. En omista kovin hyvää kameraa, joten kuviin en jaksa panostaa aina niin paljon. Riippuu tietenkin postauksesta: jos laiskottaa kuvien ottaminen tekstin kaveriksi, jätän ne pois. Jos taas en keksi mitään järkevää kirjoitettavaa, laitan enemmän kuvia, kuin tekstiä.

Ideoita ja inspiraatiota postauksiin etsin muilta bloggaajilta, we heart it:istä, pinterestistä ja ihan vain oman elämän tapahtumista. Tykkään kirjoittaa postauksia aamuisin. Minulla on viimeaikoina ollut koulua tosi oudolla aikataululla (tyyliin 0-3 lähiopetuspäivää viikossa), joten olen tykännyt kirjoitella postaukset aamuisin. Yritän kehitellä blogiin uusia postausideoita jatkuvasti, mutta vain 10% ideoista päätyy oikeasti blogiin asti. Olen todella kriittinen itseäni kohtaan ja aloittaminen on minulle vaikeaa. Aina, jos olen jossain erityistilanteessa (esim. ulkomaan matka, juhla, tavallisesta poikkeava asia) otan kameran mukaan ja pyrin ottamaan kuvia blogia varten. Mietin myöhemmin sitten, julkaisenko kuvia vai en. Kommentteja minulle tulee melko harvoin, joten niiden vastailuun ei kulu paljoa aikaa.

En ole oikeastaan koskaan edes miettinyt, voisinko tienata blogilla. Luultavasti tällä blogilla ei tienaisi senttiäkään. Pitäisi kehittää ja hioa liian montaa asiaa kuntoon, ennen kun rahahana aukeaisi. En ole koskaan saanut esim. mitään tuotteita testattavaksi enkä ole tehnyt blogiyhteistyötä kenenkään kanssa. Tykkään blogista harrastusmielessä.

Välillä tuntuu, että blogin pitäminen tuottaa kauheaa stressiä ja päänvaivaa, vaikka tämä on vain harrastus. Mitä pidemmäksi postausväli venyy, sitä enemmän alan stressata seuraavasta postauksesta. Minulla on muutakin elämää kuin blogin pitäminen, eikä tämä blogi TODELLAKAAN ole elämässäni ykkösprioriteetti. En ole koskaan edes harkinnut bloggailun lopettamista, vaikka sen kirjoittaminen on joskus tuntunutkin puunsyönniltä. Olen myös huomannut, että minulla on kausia (yleensä kesä), jolloin blogi elää hiljaiseloa. Tämä johtuu osittain siitä, että noina kausina olen joko töissä tai olen vain. Elämässä ei tapahdu silloin mitään niin kiinnostavaa, josta kannattaa kirjoittaa.

Tällaisia ajatuksia minulla on blogista ja bloggaamisesta ja näin tämä sivu on saanut alkunsa. Tykkäsittekö? Laittakaa kommenttia! Minä lähden huomenna Barcelonaan viettämään hiihtolomaa, joten seuraavaa postausta katellaan sitten viikon päästä (aikaisintaan).