Olen täyttänyt yhden uudenvuodenlupaukseni: kävin luovuttamassa verta.
Meillä toimii koulussa Humakon enkelit, joiden kautta voi käydä luovuttamassa veripalvelulle verta ja siitä saa haalarimerkin. Keräsin hiukan rohkeutta ja menin ojentamaan käteni ensimmäistä kertaa elämässäni.
Jännitti tosi paljon, sillä minulla ei ollut mitää tietoa, miten verenluovutuksessa toimitaan. Homma oli kuitenkin yksinkertainen: täytetään terveyskyselylomake, hoitaja tekee veriryhmä- ja hemoglobiinitestin ja sitten vain tuoliin istumaan ja neula suoneen. Olen itsekin pistänyt ihmisiä neulalla, mutta jotenkin aina ällöttää katsoa, jos omaan ihoon laitetaan neula. Ei se neulan laitto sattunut, vähän vain kirpaisi. Verta otetaan vajaa 500ml ja se kestää noin 10 minuuttia.
Jouduin keskeyttämään luovutuksen jo kahdensadan millilitran kohdalla. Alkoi oksettaa ja näkökentässä sumentua. Olin hyvin yllättynyt, sillä en yleensä ole herkkä tällaisissa asioissa. Minua ei ala heikottaa esim. vähän syöneenä, verta nähdessäni enkä ole koskaan pyörtynyt. Nyt meinasin lentää lattialle kaksi kertaa. Jouduin istumaan luovutuksen jälkeen 45minuuttia veripalvelun aulassa.
Yhdellä onnistuneella luovutuksella voidaan auttaa jopa kolmea ihmistä. Kun olin joutunut keskeyttämään luovutuksen, minulla meinasi tulla itku: olinko ollut vain haittona ja ylimääräisenä työnä veripalvelulle? Entä jos minun parin desin luovutuksella ei voitaisiinkaan auttaa ketään, jos verimäärä ei riitä? Minua harmitti ja suretti oikeasti ajatus siitä, että joku kuolee, koska olen liian heikko luovuttamaan tarpeeksi. Hoitajat veripalvelulla sanoivat, että on ihan normaalia, että ensimmäisellä luovutuskerralla alkaa huimata ja joutuu keskeyttämään.
Olihan tuo kokemuksena hyvä ja aion koettaa toisella kertaa uudestaan (toivottavasti silloin onnistuu). Koen tärkeäksi asiaksi sen, että voin auttaa omalla terveydelläni ja vapaaehtoisuudellani niitä, jotka eivät pärjää ilman apua. Jos yhtään pohdit veren luovuttamista, mene ihmeessä luovuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti