sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Summer goals 2018

Kuvittelin, etten postaisi tällaista listaa, jossa kerron suunnitelmia kesälle, sillä aion olla koko kesän vain töissä, eikä varmaan aikaa jää paljoa yli. Kuitenkin huomasin jo suunnittelevani päiväreissuja ties mihin ja kaikenlaista pientä kivaa. Kyllä sellaisia pieniä, yhden tai kaksi päivää vieviä juttuja voi työn lomassa tehdä. Kyllähän sitä pitää vähän nauttiakin.

Mun kesä tulee olemaan täydellinen, jos ehdin tehdä nämä jutut:

1. Nuotioretki
Haluaisin istua kavereitten kanssa nuotiolla paistamassa vaahtokarkkeja ja makkaraa, ottaa valokuvia ja hengailla vain myöhään yöhön.

2. Järvessä JA meressä uiminen
Järviuinti onnistuu tällä Kuopiossa, mutta meressä uimista varten ajattelin lähteä Oulun Nallikariin (pakko tunnustaa, etten ole uinut siellä koskaan, vaikka olen käynyt siellä mooonta kertaa).

3. Haluan valvoa koko yön
Vaikka sitten sen nuotioretken yhteydessä. Haluan mennä kotiin vasta sitten, kun seuraava aamu sarastaa ja väsyttää ja naurattaa liikaa

4. Haluan tanssia baarissa selvänä, kuin viimeistä päivää
Olisi niin ihanaa mennä baariin selvänä ja tanssia vaan, eikä kukaan katsoisi pahasti


5. Retki huvipuistoon
Lintsi, Särkänniemi, Powerpark... joku! Nyt kun on oma auto käytössä, on helppo lähteä päiväksi käymään jossain ja tulla sitten takaisin, kun siltä tuntuu. Suunniteltiin tuossa myös retkeä Olavinlinnaan. Sinne on Kuopiosta vajaa 200km, eli ihan päiväseltään voisi piipahtaa. 

6. Brunssi kavereiden kanssa
Tämä ollaan haluttu toteuttaa jo tosi kauan aikaa! Olisi niin mukavaa pitää rakkaiden ystävien kanssa nyyttäribrunssi.

7. Metsäretki
Aurinkoisena päivänä metsässä kävely on niin ihanaa kun aurinko siivilöityy puiden välistä ja ilmassa tuoksuu kaarna.

8. Uuden jäätelömaun kokeilu
Tänä kesänä haluan maistaa jotain sellaista jäätelöä, jota en ole ennen maistanut. Oli se sitten pekoni-, mahla- tai vaikka hattarajäätelö, haluan kokeilla! Eikä tätä tarvitse rajoittaa yhteen uuteen makuun, vaan koko kesän aikana voi käydä läpi kaikki erikoiset jäätelömaut, jotka kaupasta tai kioskilta löytyy


Minkälaisia juttuja teillä on suunnitteilla kesäksi? 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti