torstai 21. joulukuuta 2017

10+2 joululeffat

Kuka aikoo katsoa leffoja jouluna? Minä ainakin aion viettää jonkun päivän vain maaten sohvalla ja katsellen elokuvia. Mikään ei ole parempaa, kuin istua piparin ja kuusen tuoksuisessa kämpässä, syödä suklaata ja kinkkuvoileipää ja katsoa maratonilla leffoja leffojen perään. 

Tässä teille mun 10 suosikkia, jotka aion katsoa jouluna ja lisäksi 2 leffaa, joita en ole nähnyt, mutta jotka haluan nähkä.

1. Frozen
Tämä on vain jotenkin mun joulun ehdoton ohjelmanumero. Tässä leffassa on just sellaista kimalletta ja taikaa, josta tykkään tosi paljon

2. Urhea
Lisää tyttöenergiaa! Saatiin tää kyseinen leffa joskus joululahjaksi ja katottiin se sitten heti aattoiltana. Miellän tämän joululeffaksi.

3. Harry Potter
Kaikki leffat on monesti tullut telkkarista joulun alla. Tänä vuonna en ole hoksannut tai sitten niitä ei esitetä tänä vuonna. Varsinkin ensimmäinen Potteri pitää nähdä aina jouluna


4. Rare Exports
Jouluaiheinen joululeffa. Ollaan katottu tää niin monesti aina jouluna, että tätä ei vain voi jättää välistä.

5. How to be single
Pitäähän jouluna nyt jotain hömppääkin katsoa :)

6. Yksin kotona
Nämä on vain ihan parhaita! Vaikka olen nähnyt leffat monesti, ne jaksaa siltikin viihdyttää



7. The Grinch
Tämä on ihan pakko katsoa, koska tämä on niiiiin joululeffa!

8. Narnian tarinat: Velho ja leijona
Tässä leffassa on jotenkin niin sellainen taianomainen ja ihana tunnelma

9. The Elf
Tämäkin on sellaista kevyttä katsottavaa.

10. Joulupukki ja noitarumpu
Tästä tulee niin lapsuus mieleen, että tätä ei vain voi jättää väliin.

+1. Krampus
Moni on sanonut, että jos tykkää jouluaiheisista kauhuleffoista (jotka ei ole ihan älyttömän pelottavia), kannattaa katsoa Krampus. Aion katsoa tämän leffan tänä jouluna

+2. Jouluprinssi
Bongasin tämän Netflixistä ja tää kuulosti sellaselta ihanalta hömppä-kimallus-ällö-lälly-leffalta. Pakko nähdä!

Lumiukko on pudonnut tästä listasta, koska olin viime vuonna ala-asteella harjoittelussa juuri joulun alla ja katsoin Lumiukko-leffan varmasti 5 kertaa sen kuuden viikon aikana. Alkaa tulla jo korvista ulos.

tiistai 19. joulukuuta 2017

Pipari-rahkajälkkäri joulupöytään

Jos mietit, mitä hyvää voisi tarjota joulun alla jälkiruuaksi, niin tässä erityisen hyvä jälkkäriohje: Pipari-rahkaherkku. 

Tein tästä hyydykekakku version itsenäisyyspäivän juhliin. Rahkaa jäi yli, joten herkuteltiin poikaystävän kanssa kotona päiväkahvilla tällä pipari-rahkaherkulla.



Jälkiruokaan tarvitset:
- 3dl puolukkasurvosta
- 2dl kuohukermaa
- 200g piparirahkaa
- piparkakkuja

Tee näin:
1. Vatkaa kerma vaahdoksi
2. sekoita piparirahka ja puolukkasurvos keskenään
3. Sekoita kerma rahkaseoksen sekaan
4. Murskaa piparkakkuja (ei ihan pieneksi muruksi, jätä isompiakin paloja)
5. Kasaa läpinäkyviin laseihin kerroksiksi. Piparimurua, rahkaa, piparimurua ja rahkaa.
6. Koristele kokonaisella piparkakulla ja puolukoilla



Ja tässä näette kakun, johon suurin osa rahkasta tuli. Ylijäämästä tein jälkkäriä

sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Joulukortteja

Taas tänä vuonna askartelin muutaman joulukortin niille, joille en lahjaa hankkinut.

Viime vuonna joulukorttien teema oli joulukuuset ja joulupallot. Tänä vuonna värimaailma oli melko sama mutta teema on sekalainen.

Tässä onnistuneimmat ja suosikkikortit. Nämä menevät tuttaville ja isovanhemmille.



Tämä on ihan ehdoton lempparikortti


(onpas tärähtäny kuva....)

perjantai 15. joulukuuta 2017

DIY viimehetken joululahja

Noniin! Jos et ole vielä keksinyt joululahjaa kaverille, sisarukselle tai vaikka mummolle, eikä budjettiakaan ole enää paljoa jäljellä, tässä edullinen joululahjavinkki: Aforismipurkki.

Itse tein aforismipurkit muutamalle kaverille joululahjaksi (suurella todennäköisyydellä kukaan heistä ei lue tätä blogia, joten uskallan sanoa tämän). Toivottavasti he tykkäävät lahjastaan.

DIY aforismipurkit

Tarvitset:
- Haluamasi määrä aforismejä
Itse keräsin 365 aforismia, mutta esimerkiksi 100 on myös hyvä määrä. Aforismeja löytää melko helposti netin syövereistä, esim. We heart It:istä
- Tarpeeksi suuri lasipurkki tai sievä rasia
Ostin omat lasipurkit Clas Ohlsonilta. Niitä myydään kahden lasipurkin pakkauksissa ja yhdelle pakkaukselle tulee hintaa alle 4 euroa
- Tietokoneen, paperia ja tulostimen
Tietenkin voit kirjoittaa lauseet käsinkin, mutta jos aiot kerätä paljon aforismejä, kannattaa kirjoittaa koneella ja tulostaa.
- Sakset
Jotta voit leikata aforismit irti paperista

Tee näin:
1. Etsi ja kirjoita aforismit paperille/tekstitiedostoksi
2. Tulosta paperit
3. Leikkaa aforismit paperista irti
4. Taittele mielesi mukaan
5. Purkita aforismit ja koristele lahja





Toivottavasti tästä vinkistä oli hyötyä jollekin :)

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Ajatuksia bloggaamisesta

Koko marraskuun aikana en ole kirjoittanut tänne sanaakaan. Ei vain ole ollut jostain syystä motivaatiota tai aikaa kirjoitella. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että lepsuilut on nyt lepsuiltu ja aika tarttua taas blogiin varmoilla otteilla! Joulukin on tulossa, joten varmasti löydän edes jotain kirjoitettavaa.

Olen huomannut, että olen liian kriittinen itseäni kohtaan blogia kirjoittaessa. Aina, kun keksin jonkun hyvän aiheen ja alan toteuttaa sitä, jostain nousee ajatus: "miksi ketään kiinnostaisi lukea tällaista?". Tämän ajatuksen jälkeen hylkään idean ja postausväli pitenee. Se on harmi, sillä blogin kirjoittaminen on minulle mieluinen harrastus, joka on säilynyt jo useamman vuoden ja haluaisin edelleen pitään tämän harrastuksen.

Välillä tulee olo, että tämän siivun pitäisi olla enemmän kuin harrastus. Jos en ole esimerkiksi julkaisuut mitään 3 viikkoon, stressi postaamattomuudesta alkaa kohota. Tulee paineita kirjoittaa edes jotain. Motivaation ja aiheiden puute on kaksi suurinta syytä siihen, miksi postauksia tulee niin vähän.

Nyt joulukuussa 2017 alkaa uusi ote tähän blogitouhuun! En halua hylätä tätä rakasta harrastusta, joten kokeilen uutta: Työnnän liiallisen itsekritiikin syrjään, jos se yrittää tulla minun ja postausidean väliin. Katsotaan, millaisia postauksia syntyy, kun annan vain mennä. Laatu saattaa aluksi heitellä, mutta ehkä tällä tavalla opin antamaan ideoiden ja innostuksen viedä. Katsotaan mitä tästä syntyy.

Seuraavia juttuja odotellessa. 

ps. Minkälaisia postauksia te tykkäätte lukea? Postausideoita otetaan vastaan.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Uusi suosikki huulipuna

...Tai oikeastaan huuliruskea. 

Ostin viime viikonloppuna ihan heräteostoksena uuden huulipunan ja mukaan tarttui Essencen ruskea huulipuna. Tykkään tästä niin paljon! Mulla ei oo koskaan ollut ruskeaa huulipunaa aikaisemmin ja aluksi vähän arkailin käyttää tätä, mutta nyt olen tottunut tähän. 

Huulipuna on sävyä 09 American Girl ja se on kuivuessaan matta, pysyy tosi hyvin huulissa ja se tuoksuu suklaalta. Hintaakaan ei tällä huulipunalla ollut kuin noin 3 euroa. 



Ja tältä se näyttää huulissa:


Myös tuo mun kynsilakka on Essencen ja tykkään siitäkin tosi paljon! Syksy on aikaa, jolloin saa käyttää tummaa huulipunaa ja tummaa kynsilakkaa.

Kirjoittelen tässä ihan kohta taas :)

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

7+1 syytä, miksi rakastan syksyä

Kouluhommia on ollu nyt ihan uupumukseen asti! Koulussa on ehditty olla reilu kuukausi ja nyt jo tuntuu siltä, että tehtäviä on liikaa ja dedlainit painaa päälle. Huh!

Ajattelin tässä postauksesa kertoa teille, miksi rakastan syksyä niin paljon.

1. Syksyn värit
Rakastan sitä, kun puut muuttuvat keltaisiksi ja oransseiksi. Erityisen kauniilta ruska näyttää maaseudulla. Mun koulu sijaitsee hieman syrjäisemmällä seudulla, luonnon keskellä. Siellä se puiden väriloisto korostuu jotenkin erityisen hyvin 

2. Syksyiset herkut
On niin ihanaa leipoa omena- ja puolukkapiirakkaa, aamiaissämpylöitä, tehdä herkkukaakaoita ja maistella esim. uusia talvi suklaita ja siidereitä (jääkaapissa odottaa pullo Happy Joen winter editionia)

3. Viileät ilmat
Voin rehellisesti sanoa, etten pidä kesästä juuri siksi, että on liian kuuma. Syksyllä on ihana olla ulkona, kun voi pukea päälle ihania villahuiveja, pipoja ja lapasia. Ja oikeanlaisella pukeutumisella ei tule kylmä, joka lisää ulkoilun ihanuutta. Odotan innolla niitä aamuja, jolloin paistaa aurinko, on pienesti pakkasta, mutta lumi ei ole vielä satanut. 



4. Syysmyrskyt
Onko mitään ihanampaa, kuin istua sisällä katsomassa leffaa ja juomassa teetä samalla, kun ikkunan takana myrsky pauhaa ihan huolella? No ei ole! 

5. Hämärtyvät illat
Minusta on ihanaa laittaa tuoksukynttilöitä palamaan ja tuplakuplaan valo ja hiihtää sisällä villasukat jalassa. JOtenkin tuntuu, että jopa ruotsin kertaaminen sujuu paremmin, kun on tunnelmat kohdillaan.

6. Kavereiden kanssa oleskelu
Oli se sitten ihan vaan jutusteluhetki kaakaomukin ääressä tai kunnon revittely-baari-ilta, molemmat kuulostavat hyvältä! Syksy on aikaa, jolloin saadaan uusia ystäviä, tutustutaan heihin ja hoidetaan ystävyyttä vahojen ystävien kanssa



7. Hemmotteluillat
Syksyllä on ihana ottaa hieman vapaata koulustressistä ja hemmotella itseä oikein kunnolla. Kasvonaamiot, kylpy, sauna, hyvä ruoka, mistä nyt ikinä tykkääkin. Pääasia on, että pää saa levätä hetken.

+8. Halloween
Oon ihan järkyttävä halloween höperö. Nyt tänä vuonna pääsen viimeinkin elämäni ensimmäistä kertaa (ehkä jopa kaksiin) halloweenbileisiin! Jee! 

Kohta alkaa syyslomakin ja silloin saattaa tapahtuakin jotain, josta kirjoittaa. 

Tämän postauksen alle voi muuten ehdottaa aihetta, josta haluaisi lukea postauksen.

Kirjoittelen tässä taas joku päivä :)


torstai 21. syyskuuta 2017

Kuulumiset snappeina

Nyt olen ollut koulussa 3 viikkoa. Tykkään tosi paljon tästä koulusta, näistä ihmisistä ja kaikesta, mitä tämä "uusi elämä" on tuonut mukanaan. 

Oon snapchattia käyttäny nyt tosi paljon ja kuvia on tullut räpsittyä siitä huolimatta, että känykän kamera ei tarkenna kunnolla... Tässä teille juttuja viime- ja tältä viikolta



Syksy näyttää niin nätiltä! Rakastan syksyä niin paljon!


Käytiin yhden kaverin kanssa kokeilemassa kahvila Kaneli. Oli kyllä ihan superihana kahvila ja tosi hyviä kakkuja!



Meidän kampus sijaitsee keskellä ei mitään, järven rannalla ja luonnon helmassa. Samassa rakennuksessa toimii kansanopisto, joten pihapiiristä löytyy lampaita, kanoja ja hevosia. Käytiin viime viikolla rapsuttelemassa lampaita kesken tunnin ihan virkistäytymistarkoituksessa. 



Meillä oli viime viikon perjantaina fuksiaiset ja kaupunkisuunnistus. Teemana oli elokuvat ja meidän ryhmä liikkui kaupungissa Harry Potter-asuissa. Oli ihan mahtava päivä!



Kävin tiistaina tutustumassa Kauppakadun Improon. Sai laittaa haalarit ekaa kertaa päälle! Oli tosi mukava ilta, vaikka mulla ei lippua ollutkaan.

keskiviikko 6. syyskuuta 2017

Hölskykurkku

Hölskykurkut, mummonkurkut, herkkukurkut, ravistetutu kurkut.... Näillä on monta nimeä. Tutustuin näihin töissä, kun yksi asiakkaana oleva mummeli opetti tekemään näitä. Näistä tuli ihan mun lemppareita ja olen tehnyt näitä nyt useamman kerran. Jos tykkää niistä tummanvihreistä säilötyistä suola-/etikkakurkuista, tykkää näistäkin.

Hölskykurkkuihin tarvitset:
- 1 tuorekurkku
- Tilliä
- Reilu ripaus suolaa
- Ripaus sokeria
- Loraus väkiviinaetikkaa

1. Kuori kurkku ja leikkaa se noin 1cm paksuisiksi siivuiksi
2. Laita kurkut kannelliseen rasiaan ja lisää sokeri, suola ja tilli.
3. Sulje kansi ja ravistele (hölskyttele) rasiaa kunnes kurkut ovat mehustuneet (eli kurkkujen mehu on irronnut)
4. Lisää etikka ja hölskytä vielä vähän.

Ja näin nopeasti saadaan aikaiseksi hölskykurkut. Maistuvat esim. leivän päällä tai sellaisenaan. 



Minulla saattaa mennä koko kurkku tai kaksi kerralla, kun alan syömään näitä. Nämä on vaan niiiiin hyviä!


perjantai 1. syyskuuta 2017

Syksyn ämpärilista

Niin se kesä meni. Hirveästi en ole kesän aikana ehtinyt tai jaksanut kirjoitella tänne. Tuntuu, että kesä on minulle blogin kannalta erittäin epäinspiroivaa aikaa. Olen ollut koko kesän myös töissä, enkä ole ehtinyt tehdä mitään kiinnostavaa, josta kirjoittaa. Olen ollut kesätöissä kotihoidossa, eli olen päässyt tekemään lähihoitajan töitä vanhusten kanssa.

Sunnuntaina minulla oli viimeinen työpäivä. Viime tiistaina lähdettiin OP:n kanssa ajamaan kohti Kuopiota, jossa odottaa yhteinen kämppä ja uudet opiskelupaikat. Nyt on Ikeareissut tehty, kämppä laitettu ja asetuttu taloksi. Minulla alkaa koulu maanantana ja olen niin innoissani! Tuntuu vieläkin niin oudolta ajatella, että pääsin opiskelemaan juuri sinne, mihin halusin.


Syksy on suosikkivuodenaikani ja syysaika jotenkin inspiroi ihan eri tavalla kuin kesä. Päätin kasata teille nyt alkavan syksyn kunniaksi bucket listin, eli ämpärilistan. Tämä on vähän niinkuin minun tapani fiilistellä alkavaa syksyä.

...Käydä sienestämässä tai muuten ulkoilemassa syksyisessä metsässä
Saa nähdä toteutuuko tämä kohta, sillä sienestämään en itse uskalla mennä (keräilisin todennäköisesti vain myrkkysienet, kun en tunne sieniä vielä niin hyvin)

...Leipoa jotain hyvää pimenevien iltojen kunniaksi
Tämän todellakin toteutan!Mikään ei oo nii ihanaa, ku viettää synkkää sadepäivää leipoen. Haluaisin kokeila jotain kesäkurpitsasta, omenasta, luumuista tai suklaasta. Haluan myös kokeilla jotain uutta, esim. hyydykekakkua vegegeelistä.

...Katsoa sarjoja maratonilla
Uusia ja jo-katsottuja. New Girl pitää katsoa loppuun. Otettiin HBO Nordicin kokeilukuukausi, jotta voidaan katsoa Game Of Thronesin kaudet 5-7. Haluan myös katsoa Outlanderin 1-2 kaudet uudestaan, jotta olen valmistautunut kolmanteen kauteen. Netflixistä löytyvä sarja Norskit kuulosti hyvältä, joten sitä aion ruveta katsomaan johonkin väliin. Vinkkejä hyvistä sarjoista otetaan myös vastaan.


...Pitää tuparit
Nyt kun kämppä on saatu laitettua ja ollaan OP:n kanssa asetuttu taloksi, voidaan ruveta suunnittelemaan tupaantulijaisia!


...Käydä kahvilla kavereiden kanssa
Vaikka kaikki vanhat kaverit jäi taas Oulun korkeudelle, haluan pitää heihin yhteyttä niin paljon kuin voin ja tavata heitä aina, kun olen käymässä kotona. Mikään ei ole niin mukavaa, kuin kahvi- tai lounashetki kavereiden kanssa!

...Saada uusia kavereita
Nyt kun kuvioissa on uusi kaupunki ja uusi koulu, toivon, että kuvioihin astuisi myös kourallinen uusia kavereita

...Aloittaa kotijoogan
Latasin puhelimeen joogasovelluksen, jossa saa itse määrittää liikkeen pituuden, se neuvoo liikkeet ja sovelluksessa on ns. tasoja, joilla edetä ylöspäin. Menee ehdottomasti kokeiluun.

...Maata lattialla kuuntelemassa rauhallista musiikkia

...Opiskella ahkerasti
Opiskeluhan on kaikkein pohjimmainen syy siihen, miksi tulin tänne. Aion todellakin panostaa opiskeluun ja 

...Käydä opiskelijatapahtumissa ahkerasti
Koska opiskelijatapahtumathan on sitä varten, että tehdään uusia ystäviä ja luodaan yhteyksiä ihmisiin, vai mitä? Huomasin Jyväskylässä, että kun mitään ylimääräisiä tapahtumia ei ollut, olin koko ajan vapaa-ajalla yksin ja meinasin kuolla tylsyyteen. Nyt hommaan tulee muutos!

Kirjoittelen taas kohta! Laittakaa kommenttia!

torstai 3. elokuuta 2017

Qstock 2017

Mun festarineitsyys meni Oulun Qstockille 28.7.-29.7. (oon joskus lapsena käyny Maata näkyvissä-festareilla, mut niitä ei lasketa). Oli kyllä ihan huikea festarikokemus! Olin Lauantain jälkeen niiiiin väsynyt ja mun ääni oli menny melkeen kokonaan, kun olin laulanu ja huutanu koko päivän ihan fiiliksissä. 

Perjantai oli vielä ihan helppo päivä, koska oikeastaan ainoat artistit, jotka halusin oikeasti käydä katsomassa oli Chisu, Haloo Helsinki ja Teflon Brothers. Perjantaina esiintyvästä JP Cooperista tuli mun uus rakkaus. Vaikka en tuntenu biisejä ollenkaan, oli JP Cooper livenä niiiiin hyvä, että laulua oli oikein nautinto kuunnella.

Lauantaina sai kyllä aikatauluttaa ja suunnitella tarkkaan mihin menee ja mihin aikaan, jotta ehtii hyville paikoille. Ehdoton suosikki oli Antti Tuisku. Koko show oli aivan mahtava! Voin nyt kuolla onnellisena, kun oon nähnyt AnaTuden livenä. Sanni, JVG ja Profeetat oli myös aivan mahtavia. Kaija Koo piti jättää välistä, koska kunto vain loppui kesken.

Mielestäni Qstock oli järjestetty hyvin: vesipisteitä oli joka paikassa, vessoja oli tarpeeksi, ruoka festarialueella oli hyvää, eikä festareiden aikana tapahtunut mitään dramaattista. Harkitsen vakavissani meneväni ensi vuonnakin Qstockiin.


Tässä on mun lauantain festariasu. Arvoin noitten verkkosukkahousujen kanssa, mutta laitoin ne lopulta. Näin aika monella verkkosukkiksia, joten sopeuduin hyvin joukkoon. Perjantaina mulla oli päällä musta bandeau ja valkoinen pitsipaita mustien shortsien kanssa.






Antti Tuisku oli vaan liian ihana! <3




Ei se Sanninkaan keikka huono ollut! Sannilla oli jotenkin tosi ihana energia päällä koko ajan, mutta herkkien biisien kohdalla osasi myös rauhoittua. Meinasi tirahtaa tippa linssiin Jos mä oon oikee-biisin aikana. 





Tässä näkyy vielä toi mun päässä oleva hiustatuointi. Meinasin laittaa ensin glitteriä naamaan, mutta päädyin lopulta tollaseen flash-tatuointiin.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

We Heart It-haaste 2017

Oon joskus aikaisemminkin tehny tämän haasteen, mutta siitä on jo muutama vuosi, joten päätin päivittää. 

1. Random kuva kokoelmastasi
henna, tattoo, and nails image
Mulla on älytön tatuointikuume. Ei vaan oikeen oo rahaa ja vanhemmat on sitä mieltä, että rahallista apua ei enää tipu, jos käyn laittamassa tatuoinnin. Ehkä sitten, kun tiedän varmasti, että pärjään rahallisesti itse.

2. Unelmien koti



3. Kaupunki, jossa haluaisin asua

Kuulostaa ehkä tylsältä sanoa, että haluaisin asua Helsingissä, mutta minusta Helsinki on jotenkin kutsuva. Roomassa haluaisin asua, koska jotenkin Etelä-Euroopan kulttuuri, lämpö ja historia houkuttelee. Italiassa on myös hyvää ruokaa. Olen katsonut ehkä liikaa SKAM:ia, koska olen rakastunut Norjaan ja Osloon! Kävin muutama vuosi sitten perheen kanssa Japanissa ja olimme pari yötä Osakassa ja rakastuin siihen kaupunkiin! Osakassa yhdistyy historia ja nykyaika ja siellä on kaunista ja siistiä (kaduilla olisi voinut kävellä sukkasiltaan)

4. Unelmavaatteitasi
1. Tyllihame on ollu mulla jo tosi kauan hankintalistalla, mutta en oo vielä(kään) saanu aikaseksi hankkia tollasta. Haluisin mustan tyllihameen. 2. Korkkarit. Tykkään hirveesti käyttää korkkareita, vaikka en omista ku parit. 3. Värikäs, taskullinen villatakki ois sellanen, minkä haluaisin ensi talveksi. 4. Tää mekko <3 <3 <3 En tiiä missä käyttäisin, mutta tää ois niiiin unelma.


5. Mitä teen mieluiten vapaa-aikana
Tykkään vapaa-ajalla katsoa sarjoja (tällä hetkellä menossa The New Girl), nukkua päikkäreitä ja söpöillä rakkaan kanssa, käydä tanssimassa ja leipoa.

6. Tavaroita/asioita jotka haluaisit?
Noi meikkisiveltimet on NIIN HIENOJA!  Mistä niitä saa ja paljon ne maksaa? Myös toi mekko on pistäny silmään. Vaikka en tarvitsisi tollasta, enkä tiedä mistä ton saa, haluaisin sen silti. Myös joku pieni ja sievä tatuointi ois mun haluamislistalla. Ja tietenkin opiskelupaikka ois myös ihan kiva...

7. Unelmien lemmikki
Tällä hetkellä musta tuntuu, että en edes halua lemmikkiä. Ehkä joskus.

8. Unelmien mies
outlander, sam heughan, and jamie fraser image
Mullahan on tällä hetkellä unelmien mies, mutta jos Outlander-sarjan Jamie Fraser kävelis vastaan, lähtisin hänen matkaan.

9. Lempiherkut
Tykkään ihan älyttömästi avokaadoista. Mun lempikarkki on Skittles, mutta ostan Skittlessejä vain, jos käyn Ruotsin puolella Ikeassa, jotta en kyllästy niihin. Mun yks lempiruuista on sushi (joo tosi kliseistä). En yritä olla mikään hipsteri, mutta tykkään sushista tosi paljon. Bataattiranskikset on myös yksi mun suosikkiruuista, mutta vain muutamissa paikoissa olen syönyt OIKEASTI hyvia bataattiranuja.

10. Mieleenpainuvimmat tekstit
quote, alive, and life image



Tämän haasteen saa ottaa vastaan kuka tahansa. Linkittäkää omat haasteenne minulle, niin käyn mielenkiinnolla lukemassa