keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kyyneltulva




En oo  _IKINÄ_ itkeny leffassa näin paljo! Käytiin tänää tyttöporukalla kattomassa Tähtiin kirjoitettu virhe, ja tästä kyseisestä leffasta tuli mun uus lemppari (yllätyyyys!). Moni on varmaa nähnykki tän jo. Osasin oottaa itkua, koska leffaa on mainostettu takuuvarmaksi itkuleffaksi, mutta en osannu arvata, että nyyhkisin ja pillittäisin koko leffan ajan :D Jos en surullisten kohtien tai Ansel Elgortin komeuden ja ihanuuden takia, niin sitten ihan vain siksi, koska koko leffa oli yksinkertaisesti vain kaunis. Nyyhkiminen jatku vielä leffasalin ulkopuolellaki, ku punnittiin tyttöjen kanssa elokuvan ihanuutta. Mulla on nyt kolme leffaa, jotka itkettää ihan kunnolla: Piin elämä, Tähtiin kirjoitettu virhe ja Panin labyrintti.

Paljastamatta juonta, voi sanoo että leffa kertoo kahdesta syöpää sairastavasta nuoresta Hazelista ja Augustuksesta, jotka rakastuu. Vaikka kuolemansairaat nuoret oli koko tarinan pääpointti, kuolemalla ja syövän kamaluudella ei mässäilty, eikä siitä tehty säälittävää ja suureen ääneen surkuteltavaa asiaa. Kaikki kamaluudet kerrottiin kauniisti ja kaikesta oli tehty kaunista. Vaikka yleensä itseäni ei kauheasti kohauta, jos leffassa on "tunteellisia" perhekohtauksia, Tähtiin kirjoitettu virhe sai mutki nyyhkimään, kun Hazelin äiti huolehti ja hössötti tyttärensä takia, koska katsojana tiedän Hazelin äidin tietävän että Hazel tulee kuolemaan sairauteensa. Elokuvan musiikit oli aivan täydellisesti valittuja. Leffasta löyty mm. Tom Odellin, Birdyn, Lykke Lin, Ed Sheeranin ja Charli XCX:n biisejä, ja jotenki ne vaa sopi siihen leffaan ku nenä päähän (tehostivat kivasti itkukohtauksii...). Joidenkin mielestä leffan juoni oli ennalta arvattava, mutta en mä ainakaan ois osannu oottaa juuri tollasta loppua. 

Jos oot yhtään herkempi ihminen ja tunteilu on ihan arkipäivää sulle, voin taata että Tähtiin kirjoitettu virhe leffaa et pysty kattomaan kuivin silmin. :'3 Oon ihan myyty. Nään varmaa ens yönä untaki tosta leffasta :DD

Jos oot käyny kattomassa kyseisen leffan, nii mitä mieltä ite olit siitä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti